sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Kausi hyvässä käynnissä

 Olen saanut pitkin kautta hienoja kuulumisia kasvateilta.

Vanhemille koirille hienosti tullut ajoja ja kaatoja eri riistalle. Koirat ovat saaneet hienosti aikaa metsällä.

Suuri yllätys on ollut viimeisin pentue, joilla kaikilla muilla on jo ollut ajoja, paitsi kotiin jääneellä Sokalla. Lillille on jo ensimmäinen kaatokin, eikä se ole ollut kaukana Gabrieliltakaan.

Doris kävi meillä kylässä ja pääsi antamaan ääninäytettä meille. Hienosti veti!









torstai 3. syyskuuta 2020

Kausi on alkanut vauhdikkaasti

 Kaikki koirat ovat saaneet metsää ja jokaiselta on päästy kuulemaan myös ajoja.

Tiitulle on ehditty saada jo saalistakin 1 jänis ja 1 rusakko. Rutulla alkoi tauko kiiman vuoksi ja Ellun kanssa käydään tänä vuonna hieman vähemmän jo metsässä. Mummo koira kun haluaa vetää päivät aina pitkän kaavan mukaan. 



,


Sokka on päässyt monesti metsään mukaan tutustumaan metsän hajuihin ja ääniin. Aluksi kaikki hieman jännitti, mutta pikku hiljaa metsä ei enää pelota vaan siellä uskalletaan liikkua reippaasti.





                                                           Sokka harjoittelee liikkumaan metsällä

Tulisydämen Freeman "Tumppi" ja kolmen tunnin ajosta palkinto

Kasvateiltakin hienoja kuulumisia ajoja, sekä kaatoja



Tulisydämen Geisha "Lilli" on päässyt myös tutustumaan työmaahansa


Loppuun  joitakin kuvia metsältä


















torstai 6. elokuuta 2020

Aika kuluu hurjaa vauhtia,

 Viikonloppuna ensimmäiset pennut muuttavat omiin koteihinsa ja talo taas hiljenee hieman.

Pennut kävivät eläinlääkärissä tarkastuksessa ja kaikki olivat ok. Ollaan käytty muutamia kertoja metsässsä ja pennut ovat päässeet haistelemaan jäniksen hajuja.

Vauhtia piisaa tämän porukan kanssa.

Syksy saapuu ja pian alkaa taas irtipitoaika, on sitä taas odotettukin.










lauantai 18. heinäkuuta 2020

Pennut kasvavat hurjaa tahtia

Ikää tyypeillä on nyt neljä viikkoa ja kaikkea uutta on pitänt kokea, kiinteää ruokaa on aloitettu maistelemaan vaikka tuntuu että Tiitulla riittää maitoa hyvinkin ja pennut söisivät mieluummin maitoa. 
Ulkona ovat pennut nyt käyneet muutamana päivänä, kun kelit ovat lämmenneet ja ovat päässeet tutustumaan isomummoon Elluun ja tuohon lapinkoira Aamuun, joka osaa olla tosi nätisti pienten kanssa. Isomummo olisi halunnut leikkiä pentujen kanssa vähän liian innokkaasti.

Kaikille pennuille on löytynyt hienot kodit, nyt kun vain osaisi itse päättää kuka jää kotiin.