lauantai 14. marraskuuta 2015

Nortti SM-kisoihin!!!!

Onnea Anne ihan hurjasti!
Tulisydämen Anastasia alias Nortti pääsee mukaan SM-kisoihin 2,5 vuotiaana!
En voisi enää olla onnellisempi, nyt kisoissa on mukana Nortin emä Ellu viime vuoden mestarina ja Ellun emä Atza. Joten hyvinkin historiallista, sillä kovin usein ei kolmessa sukupolvessa ole koiria yhtäaikaa ollut.
Ruttu jäi alle pisteen erolla viimeiseen mukaan päässeeseen ja jäi ensimmäiselle varasijalle.
Mukaan päässeet koirat

Annabellakin pääsi starttaamaan ensimmäiseen Voi luokkaansa, mutta mukaan sattui huonoa onnea. Koe maastossa oli hirvikoira, joka ryntäsi Bellan ajoon ja siinä rytäkässä alkoi tappelu. Tämä oli Bellalle viimeinen niitti, eikä enää lähtenyt hakemaan kolmatta erää. Ihan ymmärrettävää, kun koiralle ihan uusi tilanne koko koe.

Kävimme Rutun kanssa Ilomantsissa viimeinen päivä lokakuuta ja niin vain neiti ajoi itsensä KVA:ksi.

Nyt sitten katseet kohti ensi viikonloppua ja jännittämään Ellun ja Nortin koitosta. Norjan reissukin Harrilla ja Ellulla lähenee ja lähtö on SM:ien jälkeisenä keskiviikkona. Saattaa olla todella rankka koitos edessä sekä koiralla että isännällä.

SM-kokeissa on liveseuranta
Pohjois-Savon dreeverikerhon sivuille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti