maanantai 28. syyskuuta 2015

Syyskuun uutisia

Kuva: Mia Räsänen

Nortti kävi puolustamassa Piirinmestaruuttaan Rääkkylässä 26.9.2015 ja niin vain kävi, että jälleen Tulisydämen Anastasia on hallitseva piirinmestari! Onnea Anne ja Nortti!!

Sain myös hienon puhelun Cheekin omistajalta: Cheek on ottanut ensimmäisen ajonsa, jossa jänis on myös nähty! Todella hienoa nuorelta urokselta!!

Itse kävimme Rutun kanssa kokeilemassa Kaavin kokeessa. Tällä kertaa ei taidot riittäneet vaikka kaksi jänistä saikin ylös vaan tulos Voi 0.


perjantai 11. syyskuuta 2015

Jahtipäiviä ja kokeita

Nyt on Ellukin päässyt aloittamaan kauden ja Harri pääsikiin ampumaan Ellulle ensimmäisen pupunkin.

Nortti oli edustamassa Pohjois-Karjalan Dreeverikerhoa 4 cup kilpailuissa ja tuli kisassa hienosti toiseksi ajaen Voi 3 tuloksen (54.57p)

Rutun kanssa kävimme Alavudella kahdessa kokeessa. Ekana päivänä tulos Voi 1 (77,52p) ja toisena päivänä ei löytänyt kuin yhden jäniksen tulokseksi kuitenkin Voi 2 (61,03p)

Lopuksi vielä syksyn kuvia, yökylässä oli meillä myös T Bella Notte