keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Popi kävi kylässä


Popi (Casanova) kävi kylässä ja on pojalle aika tehnyt hyvää. Komea äijä on pojasta kasvanut.





lauantai 11. tammikuuta 2020

Ei käy aika pitkäksi Ellun kanssa

Tänään oli tarkoitus jahdata jänistä Ellun kanssa, mutta vanhemmiten tuosta on kuoriutunut varsinainen petokoira, joten Ellun ajosta supit kiven alle. Soitto korvenkoluajille ja heidän avullaan ensimmäinen rassilla pois ja toinen terrillä.

Sinne se meni

Hitto etkö usko anna kun menen näyttämään

Kaiva, kaiva siellä se on

Kato nyt

Höh se on jo kuollut








keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uusi Vuosi 2020

Vuosi 2019 jäi taakse ja Uusi Vuosi 2020 on edessä!

Viime vuodesta jäi mieleen kasvattien hienot metsäpäivät, joista on saanut kuulla ja nähdä kuvia. Valitettavasti vuoden loppuun kuului  myös ikäviä asioita kun Tulisydämen Annabella otti osumaa auton kanssa, onneksi koira säilyi hengissä ja nyt toivotaan kovasti toipumisia Bellalle!

T Desireestä tuli Kva ja Mummo-koira Ellu aiheutti huolta juuttumalla mäyrän luolastoon. Tiitu ajeli myös kauden aikana Ilvestä.

Toivotaan ensi vuoteen menestystä kaikille kasvateille ja turvallisia metsästyspäiviä!