perjantai 2. syyskuuta 2016

Metsästys kuulumisia


Tulisydämen Doriksen ensimmäinen kaato!! Onnea hurjasti Mikko! Ikää muutaman päivän yli 5 kk

Tiitun kaadon emäntä sössi, odotteli turhaan lähemmäksi. Mutta hienoa ajoa kuitenkin!

Tiitun ääni näytettä

Myös Danny on ajellut pätkiä, joten tyytyväinen saa olla nuorisoon.

Vanhemmista pennuista on Cheekin (Metkun) kaadon lisäksi ajoja saaneet sekä Carola että Costello (Vili).


torstai 1. syyskuuta 2016

Metsästyskausi startattu

Mihin lie aika kadonnut kun en ole ehtinyt sivujakaan päivittää.

Metsästys- ja koekausi on jo starttaillut ja kaksi kasvattiakin ehtinyt kokeeseen.
Kontiolahden kokeessa kävivät Nortti (Anastasia) ja Bella (Annabella).
Nortti löysi yhden jäniksen ja tulokseksi hienosti Voi 2!! Onnea Anne! Bellalla jälleen huonoa tuuria, jäniksen sai ylös, mutta 5 minuutin ajon jälkeen tapahtui jotain... ilmeisesti törmäsi metsässä johonkin pelottavaan ja paineli 2 km tietä pitkin talon pihaan jossa tärisi häntä koipien välissä. Samaan metsään ei enää suostunut lähtemään, metsän vaihto ja haku normaalia, mutta toista ei enää löytynyt. Näin ollen tulokseksi Voi 0.

Ansku (Amalia) on startannut Yhdysvalloissa latometsästys kokeeseen suorittaen kaksi titteliä (luokkanousua) RATI ja RATN


Seuraavaan luokkakilpailuun Ansku piti vain hauskaa ja juoksi innoissaan. Ajan umpeuduttua ja koiran rauhoituttua rotta kuitenkin löytyi


Tiitu on saanut nyt opiskella metsästystä ja muutamia ajoja jo saanut. Kaikki meidän koirat ovat päässeet metsään ja muutamia kokemuksia taas rikkaampana.

Irtipidon Ellun ensimmäinen jänis


Tiitun ajossakin ääni jo löytyi. Ajoa vajaa 15 minuuttia ja tielle hukka, mutta iloinen saa olla että alkaa tajuamaan mikä on homman nimi.


1.9 Ihan oikea kausi alkoi!!


Äitee Arosuon Ellu


Poika Tulisydämen Cheek alias Metku