keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Kausi on pyörähtänyt käyntiin

 Niin se vain uusi metsästyskausi on jälleen käynnistynyt ja kaikki koirat ovat saaneet ihan hyvin metsää. Juuri laskeskelin että elokuun aikana ehti meidän koirat yhteensä käydä 25 kertaa metsässä. Seniorit hieman vähemmän kuin juniorit. Ajoja kaikki koirat ovat saaneet, joten näyttää että jäniskanta on hieman vahvistunut edellisistä vuosista. Elpyminen jänisrutto ajasta alkaa olla hyvällä mallilla.

Kauden ensimmäinen kaato tuli eilen aloituspäivänä Tiitulle, iso rusakko.

Pentueistakin on kuulunut hyvää ja ajoja on saatu. Eniten ehkä mieltä lämmittää H-pentue, joka nuoresta iästä huolimatta on alkanut saamaan hyviä. Remu ajaa jo yli 90 minuutin ajoja ja Humi on ajanut jäniksen lisäksi myös kettua. Ilmeisen varhaiskypsää porukkaa.









Täytyy lisäksi kehua taitavaa äitiäni, jonka kanssa suunniteltiin ja hän toteutti huomiohuivin koirille metsään. Huivi on kaulalta osittain joustavaa, joten koiran oh mahdollista päästä huivista pois jos tarttuu johonkin. Toki aina kun koiralle laitetaan jotain metsään on mahdollista että sen väliin jää oksia. Kuitenkin keltainen väri, heijastin osa ja isolla brodeerattu puhelinnumero antaa hieman enemmän näkyvyyttä metsälle. Nyt huivia on testattu kauden ajan ja vaikuttaa kyllä ihan toimivalta ratkaisulta. En usko että huivi kerää paljoa myöskään lunta talvella kuten liivit tahtovat tehdä. 



Lapinkoiratkin sai omansa



Toinen äidin kanssa tehty projekti on pyyhkeistä omellut kuivatusmanttelit. Metsän jälkeen niskaan niin ei kastele koko kämppää vaan saa kuivatella rauhassa.


Lisäksi hän ompelee kaulapantoja sekä koristenauhalla tai tekstillä. Näistä tuotteista voi kysyä katsoa lisää sivulta Sinikan käsityöt



Inkan edellinen poliisiprojekti muutti ohjaajalleen oikeisiin töihin kesäkuussa ja nyt hetkellisesti laumassamme vierailee poliisiprojekti Jehu (Suhteellisen Ronski)










Lisää näiden elämästä löytyy sivulta Hurjakoirat