tiistai 19. marraskuuta 2019

Tiitusta Kva

Tulisydämen Desiree ajoi viimeisen Draj-1 tuloksen Siilinjärvellä Lokakuun lopulla ja näin ollen valioitui siellä. Ajateltiin myös kokeilla riittäisikö minne saakka SM-kokeisiin pisteet. Aika toivotontahan se oli, mutta yllätykseksi kuitenkin 3. varasijalle.

Tulisydämen Danny on myös käynyt kokeissa, mutta sillä on ollut huonoa tuuria mukana, eikä vielä ykköstä ole tullut.

Muutoin pentueilta on kuulunut mukavia uutisia saaliiden ja muutenkin elon kannalta. Viimeisin pentuekin saavutti 2-vuoden iän eilen. Onnea siis F-pennut!

Ellu aiheutti meille isänpäivänä sydämen tykytyksiä, päättäen ajaa mäyrän luolaan ja jääden sinne  kiinni.

Juttu iltalehden sivulta

Lisäksi laumamme on saanut uuden vahvistuksen ja toivottavasti uusi kantanarttu lapinkoirien kasvatukseen.



Jarfa's Quutamoyö "Ilta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti